Hämmästyttää, kummastuttaa

pientä kulkijaa.

Jännä homma, kun tajuaa, että oho onpas se elämä tosiaan vähän vaikeaa. Mä olen yrittänyt elää elämää, kuin jokainen päivä olisi viimeinen, mutta oikeastaan niin ei saisi tehdä. Mun pitäisi säästää rahaa, että saan ostettua myös 29 muunakin päivänä ruokaa kuukaudessa. En saisi törsätä sinä yhtenä päivänä kaikkea rahaa turhaan kakkaan, kun en mä oikeastaan tarvitsisi mitään. Tai, jos johonkin pitäisi nyt ensimmäiseksi investoida niin talvitakkiin. Mulla ei ole hyvää kunnollista talvitakkia, joka todella jopa mahtuisi kunnolla mun päälle. Voisin köpötellä enskuussa, jos suinkin, Retkiaittaan ja tutkia, jos olis alennuksia, joihin investoida ja katsoa, jos saisin vaikka äidin sponssaamaan pienen osan jostain kunnollisesta takista. En halua palella tänä talvena, kun vieläpä on luvattu kylmempää talvea, kuin mitä viimeksi oli. Ja silloin oli kylmä. Tosi tosi kylmä. Mä palelen herkästi.

Joten uusi takki. Se on nyt se, johon mun pitää käyttää rahaa. Ei leffoihin. Ei musiikkiin. Siihen takkiin. Mun pitää takoa tää tieto mun pieneen päähäni, että mä varmasti ymmärrän ja sisäistän sen, koska oon tunnettu siitä, että sitten kuitenkin kävelen sinne Anttilan Top Tenin osastolle ja kaivan mukaan ''muutamat'' alennusleffat, eli niitä saattaa siinä olla sitten ehkä kymmenkunta. Ja sitten itkettää, kun tuli tuhlattua mutta samalla oon kyllä aina ollut tosi onnellinen niistä kaikista uusista elokuvista. Elokuvat on mulle pakkomielle, jos sitä ei vielä tiedostettu. Mä olen hulluna siihen, että saan kaikkia hienoja klassikkoleffoja tai sit vaan jotain ällöttävän söpöjä tyhmiä hömppäkomedioita mun leffakatraaseen.

Mutta, enköhän mä vielä joku päivä osaa aikuistua. Mulla on Peter Pan -syndrooma.