So when will it end ?
So when, when will we meet, my friend ?
Olen ollut todella epävarma siitä, kuinka minun kuuluisi jatkaa eteenpäin, mutta lopulta tullut vain siihen tulokseen, että mitä väliä. Miksi pitäisi stressata tulevasta, kun ikinä seuraavasta päivästä ei voi olla täysin varma. Auto voi ajaa päälleni vaikka heti huomenna. Tai voin vain kompastua ja lyödä hölmöyksissäni pääni katukivetykseen. Siinä vasta olisikin mielenkiintoinen kuolema.
En kuitenkaan näe mitään järkeä enää siinä, että itkisin sitä, kuinka elämä on toisinaan hankalaa. Se on joskus helvetin hankalaa, mutta siinä ei auta puristua kasaan. Pitää vain jaksaa viedä itseään eteenpäin ja unohtaa taakseen se iänikuinen stressi. Täytyy matkustaa sinne Lappiin, jos todella tuntuu siltä. Täytyy vaihtaa alaa, jos sydän sanoo niin. Täytyy osata ottaa elämä vastaan sellaisena, kuin se tuleekin, eikä siinä samalla yrittää muuttaa sitä tosiasiaa, että jokainen on oman elämänsä sankari alusta loppuun saakka. Kukaan ei voi tulla kertomaan sinulle, kuinka elämäsi elät, sillä se olet yksinomaan vain sinä itse, joka päätät sen mihin suuntaan annat itsesi päätyä.
Yksinkertaisesti olen vain tullut siihen tulokseen, etten ole ihan varma siitä mitä tahdon elämältäni, mutta annan sen tulla ajanmyötä. Ehkä jonakin päivänä hoksaan mitkä asiat ovat juuri minua varten.
Tavoitteenani elämäni aikana on myös päästä eroon pelkotiloista, jotka ovat haitanneet elämääni tähän saakka aivan suunnattoman paljon. Mutta tämän vuoden aikana olen jopa onnistunut ottamaan sytkärin kauniiseen käteeni ja tälle supersankarilliselle urhealle teolle en voi muuta, kuin vain antaa itsekseni aplodit ja nostaa olematonta hattuani.
Peloista puheenollen; pelkään aivan järjettömän paljon sitä, että ajaudun päihteiden maailmaan epäonnistumisten myötä. En tahdo turvautua alkoholiin saatika tupakkaan, jos pienikin asia tuntuu liian ylivoimaiselta. Sen näkee sitten omalla ajallansa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. En osaa sanoa. Vielä en ole kuitenkaan ajautunut viistämään naamaa asfalttia pitkin, joten eiköhän tämä tästä sitten. Otan vain Juoppohullun päiväkirjan kouraan niin elämä hymyilee taas hetken aikaa helvetin kauniisti.
_______
Siispä rakkaat lapset rakastakaa kaikkia niin kuin olisi menossa viimeinen päivä elämästänne. Huomisesta ei koskaan tiedä.
So when, when will we meet, my friend ?
Olen ollut todella epävarma siitä, kuinka minun kuuluisi jatkaa eteenpäin, mutta lopulta tullut vain siihen tulokseen, että mitä väliä. Miksi pitäisi stressata tulevasta, kun ikinä seuraavasta päivästä ei voi olla täysin varma. Auto voi ajaa päälleni vaikka heti huomenna. Tai voin vain kompastua ja lyödä hölmöyksissäni pääni katukivetykseen. Siinä vasta olisikin mielenkiintoinen kuolema.
En kuitenkaan näe mitään järkeä enää siinä, että itkisin sitä, kuinka elämä on toisinaan hankalaa. Se on joskus helvetin hankalaa, mutta siinä ei auta puristua kasaan. Pitää vain jaksaa viedä itseään eteenpäin ja unohtaa taakseen se iänikuinen stressi. Täytyy matkustaa sinne Lappiin, jos todella tuntuu siltä. Täytyy vaihtaa alaa, jos sydän sanoo niin. Täytyy osata ottaa elämä vastaan sellaisena, kuin se tuleekin, eikä siinä samalla yrittää muuttaa sitä tosiasiaa, että jokainen on oman elämänsä sankari alusta loppuun saakka. Kukaan ei voi tulla kertomaan sinulle, kuinka elämäsi elät, sillä se olet yksinomaan vain sinä itse, joka päätät sen mihin suuntaan annat itsesi päätyä.
Yksinkertaisesti olen vain tullut siihen tulokseen, etten ole ihan varma siitä mitä tahdon elämältäni, mutta annan sen tulla ajanmyötä. Ehkä jonakin päivänä hoksaan mitkä asiat ovat juuri minua varten.
Tavoitteenani elämäni aikana on myös päästä eroon pelkotiloista, jotka ovat haitanneet elämääni tähän saakka aivan suunnattoman paljon. Mutta tämän vuoden aikana olen jopa onnistunut ottamaan sytkärin kauniiseen käteeni ja tälle supersankarilliselle urhealle teolle en voi muuta, kuin vain antaa itsekseni aplodit ja nostaa olematonta hattuani.
Peloista puheenollen; pelkään aivan järjettömän paljon sitä, että ajaudun päihteiden maailmaan epäonnistumisten myötä. En tahdo turvautua alkoholiin saatika tupakkaan, jos pienikin asia tuntuu liian ylivoimaiselta. Sen näkee sitten omalla ajallansa, että mitä seuraavaksi tapahtuu. En osaa sanoa. Vielä en ole kuitenkaan ajautunut viistämään naamaa asfalttia pitkin, joten eiköhän tämä tästä sitten. Otan vain Juoppohullun päiväkirjan kouraan niin elämä hymyilee taas hetken aikaa helvetin kauniisti.
_______
Siispä rakkaat lapset rakastakaa kaikkia niin kuin olisi menossa viimeinen päivä elämästänne. Huomisesta ei koskaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti